Tanskandoggi - koira - elämänkumppani 1

Arska 2,3 vuotta Vaasa 2012 ROP, FI MVA

Koiraa ei koskaan pitänyt tulla, puhumattakaan että niitä olisi useampia yhtä aikaa. Tästä alkaa tarinat tanskandoggeista.... noista koiramaailman apolloista, joista olen saanut nauttia reilu 15 vuoden ajan. 

Tarina etenee takaperin.....

Olen erittäin onnellinen etten koskaan lupaillut esimerkiksi syödä hatullista koiran shittiä, jos huushollissa on enemmän kuin yksi tai kaksi koiraa…. noita sanoja kun on paljolti helpompi napsia, siitähän mulla jo on kokemusta, kun muinoin vannoin että "meidän huusholliin ei tule koskaan tuollaista karvastavaa ja kuolastavaa elukkaa"

Niin, se taisi olla eräs helmikuinen iltapäivä vuonna 2010, kun sain Sveitsistä, Petra Blazerilta vom Wasaland kennelistä koiranpentujen kuvia, olisko ne olleet jotain 4 viikkoisia…niiden äiti on Kaapon (doggi nro 3) sisko ja se oli sitten sitä myöten selvä juttu, koska yksi pojista istui ulkona pää hieman kallellaan ja näytti aivan Kaapolta  (doggi nro 3).. kerroin asiasta kahvipöydässä ja katsetta nostamatta mulle sanottiin ”no, jos siltä tuntuu niin siitä sitten vaan”.. TÄH! Hih, kipittelin koneelle ja soittelin skypellä Petralle ja sanoin että tuo (muistaakseni) sinipantainen poika taitaa tulla meille asumaan. No, tuumasta toimeen ja varaamaan lentoa maaliskuulle. 

Zurich lentokenttä

Kotiin tulo 2010 maaliskuu

3kk ikäinen


Aruba vom Wasaland ”Arska” lensi kanssani lumiseen suomeen aurinkoisesta sveitsistä. Arska oli pentuna varsinainen hurrikaani, mikään ei työpäivän aikana saanut jäädä ehjäksi, koirahuone oli hetkessä pantu palasiksi ja tuo ovela Mummeli (doggi nro 2) oli nakerrellut ikkunan karmia, ajatteli varmaan että menee Arskan piikkiin ja aluksi menikin, kunnes Mummo jäi itse teossa kiinni. Se oli vinhaa seurattavaa… Arska askarteli sängyn kanssa, Mummo pureskeli karmia ja Kaapo makoili kattellen näiden kahden touhuja. Nuorena poikana Arskassa oli vähän puutarhurin vikaa, sillä ulkona saivat kyytiä raja aita sekä suuret tuijat, muutamien kuukausien aikana tuijat olivat saaneet aivan toisenlaisen ulkonäön.

Tuijat saa kyytiä

Ajan saatossa poika kasvoi ja kehittyi, sanoisin että hyvän näköiseksi ja olinhan osittain ottanut pojan 2014 Maailmanvoittaja tavoite koiraksi, mutta toisin kävi… Arskasta tuli loistava kotikoira, siitä huolimatta että oli RYP 2 ensimmäisessä pentunäyttelyssä Turussa ja poika myös valioitui vaivatta kahden ekan vuoden aikana FI & EE MVA,  mutta suuriin häppeningeihin ei ollut asiaa, koska väri jäi liian tummaksi, sääli sillä liike oli kaunis isoksi urokseksi, vaikka 80% peitsasi. Suurta hälyä syntyi kun Arska oli muutamia kertoja ROP, vaikka peitsasi kaikki juoksunsa ja väri oli liian tumma, mutta me ei välitetty siitä hittojakaan.

2012 keväällä

Jos tämä ensi tammikuussa 8 vuotta täyttävä poika olisi ihminen, hän olisi ehdottomasti sellainen Pelle Pelottoman ja Mikki Hiiren sekoitus, hyvin kekseliäs ja aina hirmu iloinen… häntä heiluu kuin viimeistä päivää ja se heiluu aina. Arskan hermorakenne on huippuluokkaa joissakin jutuissa… ei välitä uudenvuoden pommeista, ei hätkähdä irrallaan vastaan juoksevasta koirasta… mutta hyppää lenkillä sivuun jos menee rekka-auto ohitse, hieman höpsö. Arskan kanssa lenkkeily on ilo, ei rähjää, ei rieku, mutta annas olla jos edessä menee joku, sitten alkaa minunkin töppösiin tulemaan vauhtia. 

2016 talvella Juliuksen kanssa

Mummelin (doggi nro 2) poismenon jälkeen Arska oli hieman pihalla.. se etsi Mummelia ja lakkas syömästä, mutta tottui tilanteeseen hiljalleen.. Sama tapahtui kun Kaaposta  (doggi nro 3) aika jätti.. Arska suri jonkun aikaa ja tuntui että tuolloin hän harmaantui hieman.

2017 keväällä

Luulin että vahtikoiraa ei tästä isosta pojasta tule.. koska pihaan sai ajella kuka vain ja sisään sai tulla ihan rauhassa, toisinaan hän ei jaksa edes sohvaltaan nousta, mutta vanhemmiten Arska on alkanut wuffutella... johtuneeko sitten siitä että näkö alkaa olla huono.

Kotona joulukuussa 2017

Arskaan on helppo rakastua ja häntä on helppo rakastaa, nykyään poikaa ei enää tarvitse usein komennella, paitsi kun alkaa tuo wuffuttelu. Arska on koko ikänsä kantanut mitä lelua milloinkin, hän kulkee lelu suussa ja "juttelee"....tuo piirre hämmentää vierasta ihmistä, koska vieras ei tiedä muriseeko vai jutteleeko.

Arska on harvakseltaan varastellut, esim kiusaukseen menevät kinkut, viimeistä palasta myöden ja mikä parasta.. ei osaa edes hävetä. Onhan hän toki ollut varas hommissaan armeliaskin ja jättänyt kuudesta kanankoivesta puolet syömättä eli kolme hänelle ja kolme mulle ja kuudesta kassler pihvistä yhden mulle. 

Tämän hurmaavan vanhuksen kanssa olemme sopineet, että meillä on vielä paljon yhteisiä hauskoja vuosia edessä. Suurimman osaa päivästä papparainen nukkuu ja illalla seitsemän tienoilla aloittaa mun ahdistelemisen.... jos osaisi puhua, niin sanoisi: "Hei, se alkaa olla lenkki aika ja sitten sen jälkeen annat mulle ruokaa". Jos menemme esim viiden pintaan lenkille, niin jää Arska pesuhuoneen tienoille "asemiin" ja sanoisi ääneen jos osaisi: "Missä ruoka viipyy?" Arska on ihan paras kaveri mun Rasvanhäätö reissulle

Toipumassa 2016 tammikuussa vatsalaukun kiertymästä

Junassa kesällä 2017 matkalla Turkuun

Ystävän mökillä kesällä 2017

Kesämies 2017


Kaapo
Saimi
Tyyne

-palaillaan- 
Pia