Arska 8 vuotta - Veteraani tanskandoggi - huippua!

Jos olet lukenut blogiani aiemmin, olet mahdollisesti törmännyt niihin neljään tarinaan jotka olen kertonut näistä omista koiramaailman lempeistä jättiläisistä. Tänään on se päivä jolloin 

Arska täyttää 8 vuotta

ja olen super onnellinen tästä hyvin persoonallisesta veteraani höppänästä.

Aloitetaan vaikkapa tästä että pysytään otsikossa....

Arskalla ei ole lupaa mennä sohvalle eikä sänkyyn ja meillä sohvalle muuttaa ruokapöydän tuolit siksi aikaa kun olemme poissa kotoa. Jos sohvan toiseen päähän on jäänyt "liikaa" tilaa,  heittelee pappa tyynyt lattialle, mutta on lähtenyt pois koska ei ollutkaan riittävästi tilaa ja jättänyt jarrutus jälkensä sohvalle, jota mä sitten sienellä pesen hymyillen pois.

Makuuhuoneen ovelle on viritetty kompostielementti mustekalalla, mutta vanhemmiten papparaisesta on kehkeytynyt prinssirohkea ja toisinaan elementti on ryskitty irti ja pappan jarrutusjäljet sängyssä paljastavat tekijän. Tai niinkuin eilen tapahtui kun tulin kotiin, kämpän perältä kuului piippaus ja mä jo pelästyin että on sattunut jotain, mutta joo-o, pappa oli taas ryskinyt elementin irti ja se oli lattialla leviänä ja papparainen piipitti eikä uskaltanut astua "muka" elementin yli.

Ennen muinoin Arskalle riitti oveen nojaava kompostielementti ja hän tiesi ettei pääsisi siitä läpi. Tässä pätee -kokemus luo varmuutta-

Niin... nuo jarrutusjäljet, ne ovat osa elämää tanskandoggi vanhuksen kanssa, vaikka kakkareissun jälkeen kuinka hyvin pyyhkii pyllyn vauvapyyhkeillä. En kuitenkaan viitsinyt tähän juttuun valokuvata jarrareita. Arskalla ei tule vielä "golfpalloja" kun nousee makuulta ylös, mutta uskon senkin ajan tulevan. Olen elänyt sitä aikaa Arska enon Kaapon kanssa.

Kun syksyllä muutimme uuteen kotiin, niin hankin Arskalle vauvan pinnasängyn ja tuunasin pohjaa vahvemmaksi, pappan ei tarvii maata lattialla, eikä nousta kovin korkeelle, sillä takapää alkaa olla vähän jäykkä. Kunpa onnistuisin videoimaan Arskan makuulle menon - se on taidetta - ensin pepulle haetaan hyvä kohta pinnoista ja kun se on löytynyt, niin sitten hitaasti laskeudutaan maate ja jätetään pinnaan koko matkalle mahtava jarrari. Sängylle luonnollinen paikka oli työhuone jossa sille oli hyvin tilaa ja pappalla on vähän kuin oma huone kuten kaikkina muinakin vuosina.

Tytöt ovat aina olleet tämän jo pentuna hieman höppänän jätin suurin rakkaus.... ja nyt kun äijä on jo papparainen niin kyllä edelleen tietää mitä tytöille kuuluu tehdä. Harmi vaan että Mimmi - Toy villakoira, joka on Arskan kaveri ja asuu meillä, on liian pieni. Kyllä pappa syksyllä "kokeili" monesti, mutta sai hammasta ja uudelleen, uudelleen, uudelleen, ei paljon väliä vaikka Mimmi irvistelee ja murisee, taita papparainen olla SM miehiä, heh :)

Silmät ovat jo aivan kaihin valtaamat ja luulen että dementiakin vaivaa melkolailla, mutta ruoka-lenkki rytmit on herralla kyllä hanskassa, paitsi jos mennäänkin neljästi päivässä ulos, eikä ymmärrä miksi ei saa ruokaa kolmannen lenkin jälkeen. Iltalenkin jälkeen tapahtuu seuraava "riitti" tullaan sisään - pappa väijyy ruokaansa - syö - pyyhitään huulet - painelee omalle paikalle - tulee 10min päästä eteiseen seisomaan ja tuijottaa mua "hei - mennäänkö iltalenkille?" 

💙rakas-ihana-vanhus-liikuttava💙

Askel on edelleen melko kepeä ja lenkki meneekin toisinaan tätä vauhtia, paitsi jos on todella herkullisia hajuja, silloin nenukki painautuu hajuun ja nyt talvella kuopii lunta ja painaa nenukin hajuun, jos mä en pitäisi huolta että jatketaan matkaa niin me nuuskittais tunti tolkulla. Kuvasta hahmottuu mikä vauhti pappalla on, tällainen tyttönorsu saa parasta liikuntaa.

Arska on aina ollut lelumiehiä, eli on asti kanniskellut jotain ja tekee niin edelleen. Nyt mää päätin etten enää pakota pikkulelusta luopumaan kun mennään ulos, vaan laitan pannan kaulaan ja kerään lelun sitten lenkillä talteen kun se saa  väistyä hajujen tieltä.

Vuosi sitten tammikuussa tapahtui se mitä olen kaikkien neljän doggini kanssa eniten pelännyt -vatsalaukun kiertymä-.

Oli aikainen aamu, kello taisi olla seitsemän pinnassa ja kävimme lenkillä kuten normaalisti, eikä ollut mitään ihmeellistä mihin olisin kiinnittänyt huomiota. Pakkanen oli hirmu kireä -31 ja se saneli sen että lenkki ei ollut kovinkaan pitkä, mutta pissat ja kakkat tehtiin kuten normaalisti. 

Kello tikitti yhdeksää kun Arska alkoi käyttäytyä oudosti, se oli levoton, kulki edestakaisin eikä asettunut paikalleen kuten normisti aamuruuan jälkeen. Tyttäreni sattui soittamaan ja mainitsin asiasta ja hän kehoitti katsomaan pullottaako vatsa toispuoleisesti 

-no joo pullottaa- 

Lopetin puhelun ja soitin tuttuun eläinlääkäriasemaan ja siellä sanottiin että tulkaa otamme teidät heti jonon ohi. Koska pakkasta oli tuollaiset lukemat, niin eiköstä vaan että lisää jännitys & pelkoa peliin kun auto sanoi avainta kääntäessä *klik *klik... akku tyhjä. Hälytin vävypojan paikalle ja voitte uskoa että se 15min tuntui monelta tunnilta. 💙Mutta pappa toipui - mun sankari💙

Lapsenlapseni kanssa

Junassa matkalla Turkuun

Kesämies 2017

 💙 Veteraani - pappa - papparainen 💙

omien ajatustensa kanssa, toki tanskandoggeilla tulee näitä "tuumaamis" hetkiä, mutta vanhana se on selkeästi erilaista. Siinä tuumataan, tuumataan, tuumataan ja sitten kun tuumaaminen loppuu siirtyy pappa metrin ja taas tuumataan, tuumataan. Uskon että rakasta veteraani on hetkittäin dementian kourissa.

Arska on kiertymää lukuunottamatta ollut koko elämänsä tosi hyvässä kunnossa, mutta nyt papparaisena on alkanut hippasen närästää. Vaihdoin ruuan vanhuksille sopivaan ja turvotan nappulat, sekaan lorahtaa myös AB piimää, nyt on ollut närästämättä. Kaapissa on närätyslääkettä jos tulee sellaisia hetkiä.

Zurich airport

And finally i want to say a few words for one special woman, she has breeded this wonderful veteran. 

In one day almost eight year ago, she sending me an e-mail where was pictures her first litter and there was a boy - a big boy- who was sit alone and looked lovely- he was my Arska. 

I had four wonderful day in Switzerland in march 2010, Thank you Petra Blazer and vom Wasaland kennel. Besides, Arska was second Great Dane who moved from Switzerland to Finland.

8.1.2018 nakkikakkua

Tähän olen koonnut muiden mietteitä tanskandoggi veteraaneista:

Katja kertoo näin....

Meillä Aiko, s. 22.7.2009. Parasta Aikossa just nyt sen veitikkamainen tapa tyynesti astua sovittujen rajojen yli, tehdä mitä se lystää ja heilutella häntää kuin hihitellen. Selektiivinen kuulo - omaa nimeä ei aina metsässä hajuilta kuule, mutta juustopaketin aukeaminen kuuluu yläkertaan saakka. Hurmurieläin - mutta kun on naurut irrotettu vieraista painuu tyynesti pedilleen kuorsaamaan ja heittämään jäätäviä mummoleijoja. Ja juoksee unissaan joka yö. Teksti on vapaata riistaa 😁
Lisään vielä että suloinen kuin sika pienenä ja tietää sen varsin hyvin 

Jenni kertoo näin...

Mäkin taisin ihastua Aikoon 😍 Muutenkin vanhempien kanssa se elo on vaan jotain sanoinkuvaamatonta. Haikeus, yhdessä elettävä elämä voi päättyä koska vaan. Kiitollisuus, vanhempi koira muistuttaa että mikään ei ole ikuista. Arvostus, sama koira on koko ikänsä arvostanut omaa seuraani, iloinnut tulemisistani, lähtenyt aina mukaan touhuihin sata lasissa, lohduttanut surressani, katsonut ylen nauraessani liikaa, vahtinut lapsia... Miljoonia asioita! Edelliset dogit olivat kuolleessaan 7 ja 7,5v. Kotona oleva on nyt 6,5v mutta polven ristarit ihan sököt 😢. Nautitaan jokaista päivästä apollojemme kanssa 

Krista kertoo näin....

Mauno kuoli 8,5 -vuotiaana kolme vuotta sitten. Pappakoiran kanssa elo oli niin helppoa, kun kaikki oli niin leppoisaa ja tietyllä tapaa ennakoitavissa. Tiesin miten koira suhtautuu vieraisiin, tiesin miten se suhtautuu toisiin koiriin, tiesin että se oksentaa jos aamuruoka viivästyy, tiesin että se oksentaa vessanpönttöön jos vain vessan ovi on auki ja kansi ylhäällä. :D Mauno oli niin viisas, rauhallinen ja kaikin puolin rakas ja ihana. Toisten koirien kanssa leikkiessä se kävi kesken leikin tsekkaamassa että onhan mammalla kaikki kunnossa ja palasi sitten leikkimään. Loppua kohti leikki-into toki väheni, mutta ei mennyt kokonaan. Mauno nukkui kaikessa rauhassa omalle paikalleen ilman mitään dramaattista. Hengitys vain katkeili ja oli raskas. Silloin tiesin että nyt Manu lähtee ja voi kamala sitä parkumista. Itkin Manun vieressä ja silittelin sitä. Tuntui aivan kamalalta antaa Manun toisen omistajan ja hänen veljensä kantaa Manu autoon. Jos tietäisin nyt, että saan Manun kaltaisen koiran, niin en epäröisi hetkeäkään. 

Saija kertoo näin...

Tässä miun elämäni koira...papparainen täyttää kuukauden päästä 11 v...Hän on aina ollut juuri se maailman ihanin koira...mutta ei se penaalin terävin. Perusasiat on oppinut, ja matkustanut mukana pitkiäkin reissuja kuten kierrelty Lapissa, Norjassa ja Ruotsissa. Ruoka on maistunut aina, metsä on paikka mitä hän rakastaa...mut mammaa pitää koko ajan seurailla eli max 5 metriä kauemmas mennään ja sit jo odottaa mitäs kuhnailet. Pahojaan tää koiruus ei pienenäkään oikeastaan tehnyt pari dinosauruksen häntää ja yks hämäkkiukkeli syötiin. Ainut vaikeus oli aluksi yksinolossa kun osas aukasta meidän Tiiviovien turvalukon jäädessään ekaa kertaa yli 8 tunniks yksin.. mut silloinkin oli mennyt takaoven kautta naapuriin kyläilemään. Uinut on aina ja rakasti pienempänä myös veneilyä. Nyt on askel lyhentynyt...kesäkuussa saatiin sydänlääkkeet ja pelkäsin jo teidemme eroavan...mutta hyvin porskuttaa viel 1-1,5 tunnin lenkillä metsässä vapaana ja doggihepulitkin viel irtoaa vaikka hieman jäykänmenoista tuo jo on...noin pari vuotta tullut uusia piirteitä, kun tullaan kotiin pitää pehmolelu etsiä suuhun ja patsastella sen kanssa ( koskaan ei ole aikaisemin pehmoleluista välittänyt) sit tervetuliaisiksi joskus jopa ulvotaan...hämärissä illalla pitää takapihalla haukkua varmuudeksi joka suuntaan...ilmeisesti näkö jo hämärässä hieman heikko? Kuva syksyltä 2017 ja kun helmikuussa 2018 11 v synttäreitä toivottavasti juhlitaan täytän tanskisfoorumin synttärikuvilla 

Jos jaksat vielä lukea niin tässä on vähän historiaa. 

Tanskandogin historia  menee kauas. Kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli jo 600 eKr molossi. Se oli jykevä ja sillä oli raskas leveä pää sekä neliömäinen kuono. Molossit tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun suurriistan kimppuun. 1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle metsästyskoiria; raskaita doggeja sekä suuria vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin.

Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien koirista tunnettiin ”kamarikoirina” eli eräänlaisina seurakoirina, joilla oli arvostettu asema hovissa. Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneissa ja samalla suojelivat isäntiään. Näillä koirilla oli typistämättömät korvat ja jalokivin varusteltuja kaulapantoja. Toiseksi parhaimpaan koirakastiin kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään oman henkilökunnan huolehtiessa niistä.

1800-luvulla jokaisessa ruhtinaskunnassa alkoi olla oma doggi-rotunsa, jotka saivat erilaisia rotunimiä kuten Ulmerin doggi, Saupacker, Hartzrude, tiikeridoggi, Saksan mastiffi jne. Kaikilla roduilla oli myös yhteinen yleisnimitys (ranskalaisen luonnontieteilijä Buffon 1700-luvulla mainitsema) Grand Danois – Suuri Tanskalainen. 1870-luvulla saksalaiset alkoivat ihmetellä miksi englantilais-saksalaista alkuperää olevalla rodulla oli Tanskaan viittaava nimi, joten he nimesivät vuonna 1880 koiran kansallisrodukseen ja antoivat sille nimeksi Deutsche Dogge.

Nimi on säilynyt näihin päiviin asti samana, joskin muissa maissa rotu tunnetaan lähinnä tanskandoggina (Great Dane, Grand Danois).

Tanskandoggeja on ollut Suomessa jo viimevuosisadan puolella.

Saksalaiset perustivat vuonna 1888 rotuyhdistyksen Deutsche Doggen Club e. V (DDC), joka on Saksan vanhin alallaan ja jatkaa voimakkaasti toimintaansa yhä tänäkin päivänä.

1940-luvulla toimi myös Augustinus Sereniuksen von Hippo-kennel, joka kasvatti keltaisia ja tiikerijuovaisia doggeja.

70-luvun rekisteröinnit olivat vuosittain jo yli sadan paria vuotta lukuun ottamatta. 

80-luku lisäsi doggiharrastajien ja -kasvattajien määrää huomattavasti. Niinpä vuosikymmenen lopulla rekisteröinnit olivat jo 250 koiran molemmin puolin.

90-luku toi mukanaan uusia rekisteröinti ennätyksiä. Huippuvuosi oli 1994, jolloin tanskandoggeja rekisteröitiin yhteensä peräti 421 kappaletta. 

Dogin elinikä on keskimääräistä koiran elinikää lyhyempi; odotettavissa on noin 7 – 8 onnellista yhteistä doggivuotta, mutta jotkut sinnittelevät toiselle kymmenelle. Rodulle sydämensä menettäneet eivät kuitenkaan pidä lyhytikäisyyttä ylitsepääsemättömänä ongelmana sillä.....

💗 laatu korvaa määrän 💗

(Lähde: Suomen Tanskandoggi Ry kotisivut)